
Äitini suomalaiset kukat
Festivaalin aikana Kannusalissa on esillä myös festivaalin tuottajan, valokuvaajan Rasoul Khorramin teoksia. Kuvat ovat Iranin Kurdistanissa varttuneen Khorramin kannanotto rauhan puolesta.
Khorram lähetti kuusi vuotta sitten Helsingistä kukkasipuleita äidilleen Halima Khanomille, joka asuu Oshnaviehissa, Iranin Kurdistanissa, Irakin, Iranin ja Turkin rajalla.
Rasoulin äiti kasvatti siemenistä kukkia ja antoi osan naapureilleen. Äiti puolestaan lähetti pojalleen mustan basilikan siemeniä. Syntyi kukkasilta.
”Maailma ei tarvitse lisää aseita, vaan kukkia ja ystävyyttä”, sanoo Khorram. ”Kukat voivat olla silta maiden välillä. Maailma tarvitsee rauhaa.”
Elämä kukkien ja kasvien ympärillä jatkuu. Kesällä 2020 Khorram keräsi Helsingin kaupungin omistamilta pelloilta Haltialassa auringonkukkia ja lahjoitti niitä ihmisille kaupungin keskustassa. Kesällä 2021 ja 2022 Khorram jakoi kukan siemeniä puutarhapalastansa lähellä.
Rasoul Khorram (s.1980, Iran) on valokuvaaja, toimittaja ja dokumenttielokuvien tekijä, joka haluaa omalla toiminnallaan lisätä kulttuurien välistä ymmärrystä. Khorram on asunut Suomessa vuodesta 2013.